Tänään on sunnuntai ja 3. päivä helmikuuta. Pakkasta on luvattu vain -2 astetta ja näin jatkuu monta päivää ja välillä menee nollaankin.

Mutta eilen teimme niin hyvää ruokaa yhdessä, että se onnistui yli odotusten. Ostimme pitkästä aikaa kuhaa ja haukea. No, eilen laitoimme kuha fileet vuokaan ja heitin mausteet ja tillit päälle ja vihanneksetkin vielä päälle ja ei muuta kuin uuniin. Ja kun otimme vuokan uunista pois ja maistoimme, niin voi, miten maukasta tulikaan. Se oli niin maukasta, että olisi voinut syödä ne kaikki, mutta eihän se käy, sillä onhan se päivä aina huomennakin. Mutta uni oli niin rauhaisaa, kun sai hyvää ruokaa ja kalaa pitkästä aikaa. No, tänään heitämme vuokaan hauen fileet ja katsotaan, mitä niistä tulee. Mutta nyt tuleekin sitten kalaa useasti viikossa, koska se on niin hyvää ja maukasta.

Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa sunnuntai päivän jatkoa!

No, eipä onnistunut kuvat vieläkään, mutta onhan tässä aikaa odotella ja hyvää kannattaa aina odotellakin!