Tänään on perjantai ja 22. päivä helmikuuta. Ulkona paistaa jälleen aurinko ja menemme nollakelissä myös jatkossakin tai jopa plusasteilla. Ihanaa todellakin, kun talvi oli nyt lauha ja kevät jälleen koittaa. Mutta kyllä tuntui syksyllä ajatuskin niin pitkältä, kun ajatteli talvea, paljon lunta ja kovat pakkaset. Mutta nyt Pakkas Herra on suosinut meitä lauhalla talvella ja toivottavasti pääsen ensi talvena taas Espanjan auringon alle.

Ihanaa on myös, että Vuodatus on saanut ainakin jotakuinkin kohdalleen tämän uudistuksen, vaikka säätöjä varmasti riittää vielä jonkin aikaa. Eilen oli minun blogini hukassa, mutta tänään olikin kaikki tallessa.

Olen tänäänkin kutonut koko aamupäivän ja sain kuin sainkin Petterille merimieslakin valmiiksi, mitä nyt pieniä "säätöjä" pitänee vielä tehdä eli lankojen päättämisiä. Mutta pidän hieman paussia, kun käteni eli ranteeni ei kovin paljon pidä kutomisesta, vaikka aika paljon nyt kudonkin.

Mutta nyt toivottelen teille oikein ihanaa ja auringonpaisteista viikonloppua ja ihanaa, että voin kirjoitella tänne Vuodatukseenkin, joka on suomalaisin voimin ylläpidetty.

62wi3ZVV6dMNw-normal.jpg